Hienoa kasvukaupungit! Olinkin väärässä

Kauniina juhannuspäivänä keksin lähteä pyöräilemään kotikaupunkini Espoon maisemissa. Samalla oli kiva tutustua uusiin kehittyviin kaupunginosiin ja niinpä tein pienen kierroksen Leppävaaran Perkkaalta Otaniemeen ja sieltä Keilaniemen kautta Niittykumpuun, Matinkylään sekä vielä Suurpeltoon. Hämmästykseni oli melkoinen.

Olen vuosia osallistunut kiinteistö- ja rakennusalan kehittämiseen erilaisissa rooleissa. Olen yhtynyt kymmeniä vuosia samaan valitukseen siitä, että suurin syy asuntotarjonnan heikkouteen on kaupunkien hidas kaavoitus ja sen aiheuttama tonttitarjonnan niukkuus. Samalla on yhdessä eri hallitusten ministerien, kaupunkien johdon, Aran ja alan järjestöjen yhteisissä seminaareissa etsitty keinoja kohtuuhintaisen asuntotarjonnan lisäämiseksi.

Nyt sitten ”pyytämättä ja yllättäen” näyttäisi työmaiden määrä kasvaneen räjähdysmäisesti. Joka puolella nosturit viistävät taivasta. Suuria, tiiviitä asuntokohteita nousee kaikkialla ja vapaita tontteja on niiden vieressä yllin kyllin. Eikä ainoastaan Espoossa, vaan myös muissa kasvukeskuksissa kuten esimerkiksi Helsingissä, Vantaalla, Tampereella, Turussa ja Oulussa. Kaupungit ovat investoineet mittavasti infraan sekä joukkoliikennejärjestelmiin ja samalla tarvinneet rahoitusta näihin hankkeisiin. Tähän tarpeeseen mittava omistetun asuntorakennusoikeuden myynti ja yksityisiltä maanomistajilta kerätyt kaavamaksut ovat antaneet välttämättömän oman pääoman.

Samalla Euroopan keskuspankin pitkään jatkunut matalan koron politiikka on saanut sekä instituutiosijoittajat että yksityiset hakemaan turvallisina pitämiään asuntosijoituksia. Näistä kohteista suorastaan kilpaillaan huutokauppoina. Myös oman asunnon ostajat ovat sankoin joukoin liikkeellä hyödyntämässä halpaa velkarahaa ja ostamassa aiempaa enemmän nimenomaan uusia asuntoja. Juhlapöytä on siis kaikille houkuttelevasti katettuna.

Valtio myös osaltaan avittaa uusien alueiden rakentamista antamalla joukkoliikenteen isoihin projekteihin valtiontukia. Samalla valtio hyötyy ennätysvilkkaasta asuntorakentamisesta keräämällä näistä uudiskohteista noin parin miljardin euron vuosittaiset verot ja myös työttömyyden hoitokulut pienenevät. Suurimmat kiitokset rakentamisen vauhdittamisesta kuuluvat kuitenkin päämäärätietoisille kaupunkien virkamiehille ja EKP:lle.

Mutkittelevan, mutta valaisevan pyöräilylenkkini päätteeksi nousi mieleeni yksi kysymys. Jos nyt ei ole enää asuntotonteista pulaa, miksi asunnot ovat edelleen niin kalliita eikä hinnoissa näy laskupaineita? Tähän en keksinyt kuin yhden selityksen (ehkä suurien 40 %:n verojen osuuden lisäksi), nimittäin rakennusalan resurssipulan. Halvan velkarahan ja matalien sijoitustuotto-odotusten aiheuttama yhtäaikainen asuntokysyntä on suurempaa kuin rakennusala kapasiteetin kasvustaan huolimatta pystyy tuottamaan. Urakoiden tarjoushinnat ovatkin jo parin vuoden ajan nousseet huomattavasti, viime vuonna jopa yli 10 prosenttia.

Kaikesta huolimatta olen iloinen siitä, että olin väärässä pitäessäni kasvukeskusten tonttipulaa pysyvänä pullon kaulana. En myöskään uskonut kaupunkien kykyyn poistaa tätä ongelmaa. Toivonkin, että tärkeän asian eteen töitä tehneitä virkamiehiä nyt muistetaan myös kiittää.

Ehkä hetken päästä, kun korot normalisoituvat ja rakennusalan kasvuluvut tasaantuvat, meillä on myös aihetta odottaa tarjonnan vastaavan kysyntää ja saamme näin kohtuuhintaisempia asuntoja. Silloin myös Elo voi saada hankituksi järkevän hintaisia tontteja ja jatkaa nyt pysähtynyttä edullisempien vuokra-asuntojen rakennuttamisohjelmaansa.

Timo Stenius

Kirjoittaja on Elon listaamattomista sijoituksista vastaava johtaja