Eläkkeet nousevat ensi vuonna – huomioi nämä asiat eläkkeelle siirtyessä

Eläkerintamalla moni asia muuttuu vuonna 2020 hieman. Yksittäisinä muutoksina ne ovat pieniä, mutta yhdessä ne vaikuttavat merkittävällä tavalla eläkkeellä olevien talouteen. Työeläkeindeksi ja palkkakerroin nousevat vuoden 2020 alussa. Samalla myös kansan- ja takuueläkkeet kasvavat. Tuloksena kokonaiseläke nousee.

Lisäksi alin vanhuuseläkeikä nousee jälleen kolmella kuukaudella, kuten se on tehnyt kahtena edellisenä vuonna. Kerron siitä myöhemmin tekstissä – käydään ensin läpi eläkkeiden nousu.

Kymmeniä euroja enemmän kolikoita kirstuun

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti tulevan vuoden työeläkeindeksin ja palkkakertoimen lokakuussa. Vuonna 2020 työeläkeindeksi on 2617. Tämä tarkoittaa, että nyt maksussa olevat työeläkkeet nousevat noin 1,2 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.

Palkkakerroin puolestaan on 1,446 vuonna 2020 eli se nousee noin 2 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna. Palkkakerrointa käytetään tulevan työeläkkeen laskennassa. Sillä tarkistetaan vuosiansiot eläkkeen alkamisvuoden tasoon.

Molemmat joka vuosi tehtävät muutokset auttavat pitämään huolta siitä, että eläkkeiden taso säilyy vanhuuseläkkeen alkamisvuoden tasolla ja eläkeläisten taloudellinen tilanne ei heikkene talouden kehittyessä.

Pientä eläkettä saavien verorahoitteisiin eläkkeisiin on esitetty korotusta syksyllä. Täyttä kansaneläkettä korotetaan noin 34 eurolla kuukaudessa ja täyden takuueläkkeen määrä kasvaa 50 eurolla kuukaudessa. Yli 600 000 eläkeläistä on siis saamassa vähintään pienen määrän lisäeuroja kuukausittaiseen eläkkeeseen. Tämäkin muutos tulee voimaan heti vuoden alusta.

Voit lukea lisää takuu- ja kansaeläkkeen korotuksista valtioneuvoston lokakuisesta tiedotteesta >

Eläkeiän nousu jatkuu tasaisesti – työskentelyn jatkaminen palkitaan!

Eläkkeen euromäärät eivät ole ainoa muutos vuoden alkuun. Eläkeikä nousee kolmella kuukaudella, joten vuonna 1957 syntyneet voivat siirtyä eläkkeelle aikaisintaan 63 vuoden ja yhdeksän kuukauden iässä. Jos siis henkilö esimerkiksi täyttää tammikuussa 63 vuotta, vanhuuseläke voi alkaa aikaisintaan marraskuussa. Eläkeiän nouseminen johtuu vuonna 2017 voimaantulleesta eläkeuudistuksesta.

Lisätietoa eläkeiästä löydät osoitteesta: www.elo.fi/elake. Arvion vanhuuseläkkeesi määrästä sekä eläkeikäsi voit katsoa eläkepalvelustamme www.elo.fi/elakepalvelu. Laskurissa voit myös verrata, miten paljon eläkkeesi määrään vaikuttaa, jos lykkäät eläkkeelle siirtymistä myöhemmäksi. Jos työskentelet vielä alimman eläkeikäsi täyttymisen jälkeen, sinut palkitaan lykkäyskorotuksella

Työn tekemistä on mahdollista vähentää jo ennen vanhuuseläkettä siirtymällä osittaiselle varhennetulla vanhuuseläkkeelle. Jos työt vielä maistuvat, mutta haluaisit keventää työtaakkaasi, osittainen varhennettu vanhuuseläke voi olla hyvä vaihtoehto.

Eläkeiän lähestyessä kannattaakin pohtia, mikä on juuri itselle se paras aika jäädä vanhuuseläkkeelle. Asiaan voi vaikuttaa esimerkiksi puolison työura, lasten ja lastenlasten elämänvaiheet tai jopa muuttosuunnitelmat ulkomaille.

Askarruttaako eläkkeelle jääminen?

Jos eläkkeelle jäämisestä on tulossa ajankohtaista tai siihen liittyvät käytännön asiat askarruttavat muuten vain, löydät opastusta asiaan vaihe vaiheelta Elon verkkosivuilta.

Saat vinkkejä, mitä kannattaa tehdä ennen eläkehakemuksen tekemistä, apuja hakemuksen tekemiseen, neuvoja päätöksen saamisen jälkeen sekä tietoja eläkkeen maksupäivistä.

Antoisia tulevia eläkepäiviä pian hakemuksen laittaville sekä ihania eläkehaaveita vielä työmaailmassa jatkaville!

Satu Saulivaara, eläkeneuvontapäällikkö

Eläkeiän lähestyessä kannattaakin pohtia, mikä on juuri itselle se paras aika jäädä vanhuuseläkkeelle, tietää eläkeneuvontapäällikkö Satu Saulivaara.