Arvostus, luottamus sekä myötätunto ja -into luovat turvallisuuden tunnetta työpaikalle

Töissä on turha kuvitella saavansa suuria muutoksia aikaan, jos ei osoita muille heidän merkitystään uuden aikaansaamisessa. Siksi se, miten puhumme toisillemme ja miten käyttäydymme muita kohtaan, on niin tärkeää. Ilman turvallisuuden tunnetta on vaikea ottaa uutta tietoa, kritiikkiä tai edes apua vastaan.

Marcel Losada tutki 90-luvulla yritysten johtoryhmätyöskentelyä Michiganin yliopistossa. Losada tutkimusryhmineen arvioi jokaisen strategiapalavereissa lausutun lauseen kolmen muuttujan mukaan: Oliko lause positiivinen vai negatiivinen, oliko lause kysyvä vai sulkeva ja oliko lause itseen vai muihin keskittynyt?

Kaikkein tärkeimmäksi muuttujapariksi muodostui positiivisten ja negatiivisten kommenttien määrä. Losadan mukaan tarvitaan vähintään kolme positiivista kommenttia yhtä negatiivista kohti, jotta ihmiset kokevat tilanteen positiiviseksi ja turvalliseksi. Turvallisuus taas lisää haluamme jakaa asioita ja ideoita, jotka työssämme voivat olla ratkaisevan tärkeitä. Positiivisen palautteen ja kommenttien viljeleminen valaa meihin sellaista arvostuksen tunnetta, että kestämme paremmin aika ajoin tulevan kritiikinkin emmekä muserru sen alle.

Monessa työyhteisössä on liian vähän luottamusta

Filosofi Pekka Himanen puhuu rikastavasta vuorovaikutuksesta kukoistavassa organisaatiossa. Hänen mukaansa luottamus on perusta, jolta käsin ollaan luovassa vuorovaikutuksessa toisten kanssa rikastavasti. Luottamuksen vallitessa työntekijät auttavat toinen toisiaan olemaan parhaimmillaan, jolloin yhdessä saadaan enemmän aikaiseksi kuin jokainen yksittäin. Luottamus näkyy uskalluksena ottaa riskejä ja tuoda esiin keskeneräisiä ideoita, joita sitten voidaan yhdessä jatkojalostaa ja rikastaa.

Monessa työyhteisössä on Himaisen mukaan liian vähän luottamusta. Kun luottamusta on liian vähän, ollaan pelon ilmapiirissä, jolloin uhattuna oleminen johtaa puolustautumiseen ja suojautuvasti toimimiseen. Muut koetaan silloin kilpailijoiksi. Luovuudelta, välittämiseltä ja arvostukselta katoaa pohja. Työyhteisön jäsen tuntee olevansa vähemmän kuin voisi olla ja ettei pääse tekemään kaikkea sitä, mitä voisi ja osaisi yhteisönsä hyväksi.

Myötäinnostuminen kannustaa työyhteisöä arjessa ja tekee muut näkyväksi

Myötätunto ja sen kehittäminen liittyvät myös arvostukseen. Myötätuntoa on tutkittu viime aikoina: esimerkiksi Helsingin yliopistossa on ollut tähän liittyvä CoPassion-hanke, joka tarkoituksena oli tutkia ja kehittää myötätunnon mullistavaa voimaa työelämässä. Myötätunto on toisen tunteiden ja tarpeiden todesta ottamista ja toisen parhaaksi toimimista. Se lähtee siitä, että huomaa ja tunnistaa toisen tunnetilan ja kykenee asettumaan toisen asemaan. Se ilmenee myötätuntoisina tekoina.

Tuon teon ei tarvitse olla mitään suurta ja vaikeaa, pienet eleet riittävät. Voi esimerkiksi kysyä, kuinka toinen voi tai laittaa käden myötätuntoisesti toisen olalle.

Positiivisten tunteiden kuten innostuksen huomaamista ja tunnistamista sekä tähän liittyviä myötäelämistä ilmaisevia tekoja kutsutaan myötäinnoksi. Toisen onnistumisen näkyväksi tekeminen työyhteisössä tunnustusta antamalla voi olla myötäinnon teko. Olisi todella musertavaa, jos kukaan ei välittäisi eikä iloitsisi mukana toisen onnistuessa. Ihminen ei tule silloin nähdyksi eikä tunne saavansa arvostusta osakseen. Kun kollega seuraavan kerran kertoo uudesta ideasta, innostu ja sano: ”Kerro lisää!”

Älä unohda myöskään itseäsi

Arvostanko itse itseäni? Olenko tunnistanut, missä olen onnistunut viime aikoina?

Oman itsen arvostusta voi tutkia kuuntelemalla omaa sisäistä puhettaan: puhunko itsestäni kauniisti ja lempeäsi vai moitinko ja sätinkö kaikista pienistäkin virheistä? Onko minulla itsemyötätuntoa, kun vastaan tulee epäonnistumisia? Kohtelenko itseäni samalla tavalla kuin parasta ystävääni?

Itsemyötätuntoakin voi harjoitella. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy runsaasti itsemyötätuntoharjoituksia, joita kannattaa tehdä ja huomata muutos parempaan suuntaan.

Marja Konttila

Työkykyjohtamisen kehittämispäällikkö

Tutustu työkykyjohtamisen palveluihimme >

Osoita työkavereillesi arvostusta, mutta muista myös arvostaa itseäsi ja aikaansaamaasi. Oman itsen arvostusta voi tutkia kuuntelemalla omaa sisäistä puhettaan, kirjoittaa Marja Konttila.