Quentic Finland menestyy innostamalla työturvallisuuteen

 

Fredrik Löfberg
Fredrik Löfbergin luotsaama, rajusti kasvanut Quentic Finland haluaa innostaa ihmisiä työturvallisuuteen. Monessa liemessä keitetty Löfberg uskoo erityisesti hyvien tyyppien ja aidon yrityskulttuurin tärkeyteen.

Fredrik Löfberg ei liioittele kutsuessaan itseään yrittäjähenkiseksi kaveriksi. Nuoresta iästä huolimatta hän on ollut monessa mukana jo ennen nykyistä pestiään Quentic Finlandin toimitusjohtajana.

Ensimmäisen yrityksensä Löfberg perusti lukiolaisena.

– Abivuoden lukulomalla oli vähän tylsää, joten perustimme kavereiden kanssa IT-alan firman. Paikalliset yritykset kyselivät meiltä muutenkin aina jeesiä, joten laitoimme firman pystyyn, jotta työt oli helpompi laskuttaa ja organisoida.

Elettiin vuotta 2001 ja digitaalisille ratkaisuille alkoi olla kysyntää. Yksi ensimmäisistä asiakkaista oli Kotipizza, jolle Löfberg ja kaverit tekivät digitaalisen pizzapassin pahvisen leimakortin tilalle.

– Saimme palkkana puolet pizzaa, puolet rahaa, Löfberg nauraa.

Lukion jälkeen Löfberg opiskeli tuotantotalouden diplomi-insinööriksi ja perusti opiskelujen ohella uuden yrityksen. Tällä kertaa oli tarkoitus tarjota tietoturvakonsultointia pk-yrityksille.

– Emme saaneet yhden ainutta kauppaa sillä bisneksellä. Se oli aikamoinen mahalasku.

Kysyntä luo tarjonnan

Mahalaskun jälkeen Löfbergin yritysura on ollut kasvusuhdanteessa. Hän on tarttunut mahdollisuuksiin aina niitä nähdessään, ja sillä tiellä hän on yhä.

Viimeisimmän yrityksen Löfberg perusti vuonna 2014 osana viiden hengen porukkaa. Syntyi Nordsafety, yritys, joka tekee työturvallisuudesta työyhteisön yhteisen asian.

Kuten aikaisemmatkin Löfbergin yritykset, Nordsafety perustettiin vastaamaan tunnistettuun tarpeeseen.

– Frendin faija oli rakennusliikkeen toimitusjohtajana. He halusivat digitalisoida työturvallisuuden viikkotarkastuksen, jota työmailla tehtiin.

Digitalisoidun ratkaisun kehittäminen tuli Löfbergin porukan tehtäväksi. Heillä ei ollut juurikaan substanssiosaamista työturvallisuudesta, mutta bisnesmahdollisuus kiinnosti.

– Tutkimme vähän markkinaa, ja huomasimme, että toteutuksia oli aika vähän ja nekin olivat jääneet vanhanaikaisiksi. Sovimme, että kehitämme heille ratkaisun, jos he maksavat tuotekehityksestä ja tulevat meidän ensimmäiseksi asiakkaaksi.

Seuraavat asiakkaat piti hankkia olemalla itse aktiivinen.

– Lähdimme luukuttamaan kylmästi läpi, että kuka muu ostaisi tämän. Katsoin rakennusliiton jäsenrekisteriä ja soitin firmoille, selvittääkseni ketä kiinnostaisi tällainen ratkaisu.

Soittelu tuotti tulosta ja ratkaisu kävi kaupaksi.

– Osuimme ajallisesti hyvään saumaan, digitalisaation megatrendi oli käynnistymässä, Löfberg selittää.

Työturvallisuutta positiivisen kautta

Ennen Nordsafetyn työturvallisuuden seuranta oli ollut yritysten silmissä lain sanelema pakollinen tukiprosessi ja seurantaan tarkoitetut toteutukset olivat vaikeita käyttää. Työturvallisuusuhkiin liittyvä viestintä toimi alhaalta ylös ja palautteenantokulttuuri puuttui.

Nordsafety keksi lähteä kehittämään toisenlaista ratkaisua.

Yritys teki työturvallisuuden seuraamisesta mielekästä teknologian, käytettävyyden ja positiivisuuden avulla. Nordsafety erottautui markkinassa mobiilisovelluksella, joka suhtautui työturvallisuuteen innostavalla ja ihmislähtöisellä tavalla.

– Otimme aivan erilaisen lähestymisen asiaan. Halusimme tehdä työturvallisuudesta siistin jutun. Paransimme seurantaratkaisun käytettävyyttä, automatisoimme palautteen ja toimme sosiaalisen median aspekteja mukaan sovellukseen. Tulimme ihmistä lähelle ja veimme työturvallisuuden seurannan minästä meihin.

Punaisena lankana kasvu

Toimivan liikeidean, digiosaamisen ja Tekesiltä saatujen tukirahojen turvin Nordsafety kasvatti markkinaosuuttaan ja kansainvälistyi. Kasvu kävi helpommin, kuin Löfberg oli ajatellut.

– Olen huomannut, että yrityksen kasvattaminen ei ole rakettitiedettä, vaan asioiden tekemistä.

Löfbergin on vaikea nähdä itseään osana yritystoimintaa, joka ei olisi kasvuhakuista.

– Yrityksissä on aina joitain haasteita, mutta kasvu antaa varaa virittää niitä ja ratkaisee muut asiat. Mielestäni kasvu on kaiken ehto yritystoiminnassa. Minulle kasvu on se punainen lanka.

Vuonna 2017, kolme vuotta perustamisen jälkeen, Nordsafetyn liiketoiminta myytiin saksalaiselle vaatimusten hallintaan, ympäristöystävällisyyteen, kestävään kehitykseen ja kemikaaliturvallisuuteen erikoistuneelle yritykselle. Yritykset fuusioituivat tällöin yhdeksi.

– Heidän tarjontansa oli hyvä match meidän operatiivisen työturvallisuudenhallinnan ratkaisulle. He kiinnostuivat meistä, koska toisin kuin heillä, meillä oli presenssi Pohjoismaiden markkinoilla ja kyvykkyys mobiilipuolella.

Ihmiset tekevät yrityksen

Fuusioituminen sujui ilman suurempia ongelmia. Ennen yrityskauppaa suomalaiset perustajat kävivät saksalaisten ostajien kanssa keskustelua yrityskulttuurista ja matkustivat paikan päälle tutustumaan yritykseen.

– Meillä oli ennakkoluuloja saksalaisesta yrityskulttuurista ja sen hierarkisuudesta.

Ennakkoluulot eivät pitäneet tämän yrityksen kohdalla paikkaansa. Kulttuuri ei ollut perinteinen ja kuten meillä, myös saksalaisessa yrityksessä perustajat ovat edelleen mukana operatiivisessa toiminnassa.

Suomessa Quenticilla työskentelee vajaa 20 ihmistä, jotka vastaavat Pohjoismaiden markkinasta ja mobiilipuolen kehityksestä itsenäisesti.

– Olemme autonomisia, mutta teemme toki yhteistyötä saksalaisten kollegoiden kanssa ja hyödynnämme Saksan resursseja esimerkiksi myyntiin ja markkinointiin.

Löfberg korostaa hyvän yrityskulttuurin ja työntekijöiden tärkeyttä.

– Olen iloinen, että kasvusta huolimatta yrityksemme kulttuuri on säilynyt aitona ja läpinäkyvänä. Meillä ei ole johtoryhmän kokouksia, vaan käymme asiat läpi koko tiimin kesken joka viikko. Puhumme avoimesti vaikeistakin asioista.

Suurimmaksi haasteeksi hän mainitsee osaavan ja oikeanlaisen henkilökunnan löytämisen.

– Pienessä yrityksessä jokaisella henkilöllä on merkitystä koko firman kehityksen kannalta. Kun löytää itseään fiksumpia työntekijöitä, voi olla onnellinen. Mageimpia asioita onkin, että olemme löytäneet hyviä tyyppejä ja täällä on edelleen kiva olla töissä!

Vastuullista ja merkityksellistä

Löfberg muistelee yrityksen alkuaikoja, jolloin perustajat eivät nostaneet palkkaa, vaikka tekivät kovasti töitä. Fuusio toi helpotusta Löfbergin ja perheen elämään.

– Alkuvuosina ei jäänyt hirveästi aikaa itselle. Olin väsynyt, enkä ollut parasta seuraa kotona. Työstressi on nykyään erilaista, eri asiat ovat tapetilla. En tee viikonloppuisin duunia ja ehdin kuntoilemaan.

Jaksamiseen auttaa myös se, että Löfberg tuntee työnsä olevan merkityksellistä.

– Tässä työssä saan positiivista palautetta asiakkaalta ja tunnen tekeväni merkityksellistä työtä, kun saamme työturvallisuudessa aikaiseksi onnistumisia.

Hän odottaa tulevaa luottavaisin mielin. Quentic on alallaan Euroopan markkinoiden kärkijoukkoa ja markkina kehittyy Quenticin tuotteelle edelleen suotuisasti.

– Vastuullisuus on kasvava trendi ja työturvallisuus liittyy siihen olennaisesti.

Kasvun lisäksi Löfberg haluaa saada aikaan kulttuurinmuutoksen.

– Tavoitteemme on saada tapaturmien määrä kohti nollaa. Haluamme tehdä turvallisempia työpaikkoja ja parantaa työturvallisuuden kulttuuria.

 

Lue myös Fredrik Löfbergin vinkit yrityksen kasvuun.