Kahdesta kahteenkymmeneen konsulttiin – Kulmia Groupin kasvu yllätti perustajat

Kulmia Groupin perustajalla ja hallituksen puheenjohtajalla Ara Hopialla on 15 vuotta yrittäjyyttä takana. Vuodet ovat osoittaneet, että päätös vaihtaa palkkatyö yrittäjyyteen oli oikea. 

Havis Amandan katse yltää kotoisaan toimistotilaan, jonka seiniä peittävät taideteokset ja ammattikirjallisuudesta täydet kirjahyllyt. Helsingin keskustassa, kauppatorin laidalla, sijaitseva huoneisto on toinen konsulttitalo Kulmia Groupin toimitiloista. Toimiston oven avaa yrityksen perustaja, hallituksen puheenjohtaja Ara Hopia, joka on kulkenut pitkän matkan yrittäjäksi ja konsulttitalon johtoon.

Keminmaalta Kauppatorin laidalle

Pohjoisesta kotoisin oleva Hopia lähti nuorena kohti eteläisempää Suomea töiden ja opiskelujen perässä. Nuoren miehen mukana kulki myös silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo.

Hopia opiskeli hallintotieteiden maisteriksi Tampereella, mutta ei yhtä kesätyötä lukuun ottamatta ole työskennellyt julkishallinnon parissa. Sen sijaan hän pestautui ensin vakuutusalalle, ja siirtyi sitten pankkiuralle. Vuosien mittaan kokemusta karttui erilaisista johtotehtävistä, niin viestinnästä, markkinoinnista, asiakashallinnasta kuin myynnin johtamisesta.

Tehtyään näyttävän uran palkollisena, 46-vuotias Hopia koki ajan olevan yrittäjyydelle kypsä.

– Yhdessä tiimiläiseni Tapani Pölläsen kanssa lähdimme pankkialalta ja perustimme Kulmian edeltäjän, Sales Energyn. Tarkoituksemme oli tarjota myyntivalmennuksia, joita olimme jo tehneet erittäin onnistuneesti pankissa.

Hopia muistelee, että tuohon aikaan yrittämiseen suhtauduttiin yleisellä tasolla jokseenkin nuivasti. Tutut kyseenalaistivat miesten päätöstä ja yrityksen mahdollisuuksia onnistua. Kaksikko ryhtyi kuitenkin rohkeasti toimeen ja vuokrasi ensimmäisen toimitilansa, 16 neliömetrin kopin Helsingin keskustasta.

– Halusimme tehdä osaamisestamme bisnestä, vaikka emme tunteneet konsultti- ja valmennusalaa liiketoimintana. Mutta meillä oli vankka usko, että saamme tämän toimimaan.

Kasvu ei ole itseisarvo

Yrittäjyys alkoi kantaa pian. Muutaman kuukauden kuluessa miehet olivat onnistuneet hankkimaan isoja yrityksiä asiakkaikseen.

– Halusimme tehdä alkuun ihan kahdestaan. Parin kuukauden päästä meillä oli kuitenkin kädet niin täynnä töitä, että meidän täytyi rekrytoida lisää tekijöitä.

Se, että kasvu ei ole missään vaiheessa ollut itseisarvo, ei ole hidastanut sen tahtia. Yllättävä kasvuvauhti on aiheuttanut omat haasteensa johtamiselle.

– Yhdessä vaiheessa kasvu oli jo liian nopeaa. Emme ehtineet perehdyttää työntekijöitämme kunnolla ja tekemisen laatuun tuli säröjä. Silloin jouduimme rauhoittamaan vauhtia.

Liikevaihdon ja henkilöstömäärien lisäksi myös yrityksen tarjoama laajeni lähes huomaamatta. Siihen otettiin mukaan erilaisia valmennusohjelmia, johtamisen malleja ja strategiatyötä. Yrityksen konsultoiva rooli kasvoi ja kylkeen perustettiin myös tutkimusyhtiö.

Kasvun vietyä yritystä aikansa orgaanisesti eteenpäin, oli aika pysähtyä miettimään, mihin tarjonta rajataan.

– Päätimme keskittyä kolmeen asiaan: tutkimukseen, konsultointiin ja valmennukseen. Ne ovat meidän ydinjutut, kolme kulmaa. Siitä tulee myös yrityksen nykyinen nimi, Kulmia Group. Nimi viittaa myös siihen, että tarkoituksemme on tarjota uusia näkökulmia asiakkaillemme.

Kulmia Groupin liikevaihto oli viime vuonna noin 2,4 miljoonaa euroa ja yritys hakee jatkossakin maltillista kasvua. Yritys pyrkii erottumaan kilpailijoistaan vahvalla kädet savessa -asenteella. Hommat viedään loppuun asti ja konsulttien tehtävänä on varmistaa, että työn tulos näkyy aina myös käytännön tasolla, asiakkaan arjessa asti.

Itsenäistä puurtamista ja tiimityöskentelyä

Tällä hetkellä Kulmia työllistää parikymmentä tekijää, joiden joukkoon mahtuu palkkasuhteessa työskentelevien lisäksi kourallinen kumppaneita eri erityisosaamisalueilta. Yrityksen omistajat työskentelevät itsekin asiakastöiden parissa.

– Meillä omistajat ovat aina olleet mukana tekemässä itse työtä. Teemme ihan samoja hankkeita ja keitämme oman kahvimme, Hopia linjaa.

Hopian mukaan on haastavaa löytää työntekijöitä, jotka kokevat valmennuskonsultin työn mielenkiintoiseksi ja motivoivaksi.

– Konsultin työ on raskasta. Myymme keissejä, valmistelemme niitä ja toteutamme ne. Teemme töitä usein etänä eikä meillä ei ole tiukkaa työajan seurantaa. Tämän varjopuoli on, että työpäivät saattavat lipsua liian pitkiksi. Työajanhallinta on suuri haaste.

Matkustamista ja pitkiä päiviä sisältävä, sosiaalisesti vaativa työ on kuluttavaa.

– Tässä työssä pitäisi pystyä siirtämään innostusta asiakkaaseen. Jos olet itse väsynyt, niin eihän se toimi.

Vaikka konsultit puurtavatkin usein omissa oloissaan tai asiakkaan luona, töitä tehdään tiiminä.

– Me sparraamme keskenämme, käymme läpi keissejä ja pohdimme niitä yhdessä. Tämä auttaa jaksamaan.

Ei pullistelulle ja hierarkialle

Hopia painottaa, että yrityksen kasvaessa ja muuttuessa uudistumiskyky on tärkeää. Yrityksen kulttuuria ja työtapoja täytyy aktiivisesti arvioida. Kokemus on osoittanut, että hierarkkiseen kulttuuriin tai pullisteluun ei kannata ryhtyä. Rehellinen puhe ja luottamus takaavat hyvän yhteishengen.

– Kaiken takana on luottamus puolin ja toisin. Ei tämä aina onnela ole, mutta pyrimme ottamaan asiat puheeksi ja ratkaisemaan ne. Toivomme, että ongelmat nostetaan pöydälle mahdollisimman pian sen sijaan, että annettaisiin haavan tulehtua.

Esimerkkinä Hopia nostaa sisäisten palaverikäytäntöjen uudistamisen.

– Aikaisemmin meillä oli hirveä määrä kokouksia. Aloitimme joka työpäivän aamukokouksella ja perjantaisin pidimme viikkopalaverin. Kuusi vuotta näin toimittuamme aloimme kysellä työntekijöiltä, pitivätkö he käytäntöä toimivana. Kävi ilmi, että kukaan ei kokenut hyötyvänsä toistuvista kokouksista.

Ylimääräiseksi koettuja sisäisiä palavereita karsittiin. Nykyään Kulmialla kokoonnutaan yhteen Skypen välityksellä ja vain joka toinen viikko.

Koko talon yhteistä aikaa vietetään myös rennommissa merkeissä. Kerran vuodessa kulmialaiset matkustavat kick off -matkalle johonkin Euroopan kaupungeista, ja aika ajoin rentoudutaan koko porukalla kulttuurin tai liikunnan parissa.

Kunniatehtäviä ja vapaa-aikaa

Hopian pitävät kiireisenä työn lisäksi lukuisat luottamustehtävät. Hän on aktiivisesti mukana kauppakamaritoiminnassa, istuu liikkeenjohdon konsulttiyhdistyksen hallituksessa ja hoitaa käräjäoikeuden lautamiehen tehtävää. Muutamassa start upissakin hän on mukana.

– Ajauduin tutun kautta mukaan sellaiseenkin hankkeeseen, jossa keskitytään ympäristöongelmiin ja vesien suojeluun, hän kertoo.

Virallisempien velvollisuuksien ohella Hopialle on tärkeää viettää aikaa perheensä kanssa. Tuore kunniatehtävä ukkina ansaitsee oman siivunsa Hopian kiireisestä kalenterista.

– Olen ollut saman rouvan kanssa naimisissa kohta 40 vuotta. Meillä on kaksi aikuista poikaa ja yksi lapsenlapsi. Ukin rooli vie aikaa, mutta niin se saakin viedä.

Perhe viettää yhteistä aikaa Hopian lapsuuden maisemissa pohjoisessa.

– Vietimme juuri viime viikon kotiseudullani, missä meillä on vapaa-ajan asunto. Siellä on tilaa puuhastella ja metsää ja maata hoidettavaksi.

Nyt 61-vuotias yrittäjä juhli viime elokuussa Kulmia Groupin 15-vuotista taivalta parin sadan hengen tilaisuudessa Katajanokan kasinolla.

– Kadun ainoastaan sitä, että en lähtenyt yrittäjäksi aiemmin. Toisaalta, silloin minulla ei olisi vielä ollut niitä verkostoja, kokemusta tai itsevarmuutta, jotka minulle oli ehtinyt kertyä ja joista on ollut suuri hyöty.

 

Lue myös Ara Hopian vinkit yrittäjyyden alkuun.