Jukka Peltolan viisi vinkkiä kansainvälistymiseen

1. Mieti tarkkaan miksi

Minkä ongelman yrityksesi ratkaisee? Maailmalle on turha lähteä tarjoamaan tuotetta tai palvelua, ellei se ratkaise jotakin ongelmaa tai ole jollakin tavalla parempi versio jo olemassa olevasta tuotteesta tai palvelusta.

2. Pakkaa mukaan tervettä itseluottamusta

Me suomalaiset olemme usein vaatimatonta kansaa – silloinkin kun ei pitäisi. Kuinka asiakas, partneri tai sijoittaja voi uskoa sinuun, jos et itsekään usko? Vähättelyllä ei pitkälle pötkitä, joten tuo vahvuutesi rohkeasti ja ilolla esiin.


3. Pidä huolta siitä, että resurssit ovat kunnossa

Ennen kuin lähtee maailmalle, on erittäin tärkeää varautua siihen, että reissu tulee todennäköisesti vaatimaan paljon aikaa ja rahaa ennen kuin alkaa tuottaa hedelmää. Epäonnistuneet ulkomaanvisiitit saattavat pahimmillaan vaarantaa koko yrityksen toiminnan.

4. Tee kotitehtäväsi

Pidä huolta siitä, että omaat vaadittavan ymmärryksen uuden markkinan lainsäädännöstä, toimintamalleista ja kulutustottumuksista ennen kuin laitat ison vaihteen silmään. Tee koeajoja, kysele kysymyksiä, mene itse paikan päälle, verkostoidu muihin toimijoihin, tutustu tuotteisiin ja käytä erityistä tarkkaavaisuutta partnereiden valinnassa.

5. Keskity ongelmien sijaan ratkaisuihin

Varaudu siihen, etteivät asiat mene maaliin heti ensiyrittämällä, eivätkä välttämättä ihan seuraavillakaan. Omista virheistä pitää oppia nopeasti, ja kyetä hakemaan uusia parempia ratkaisuja ketterästi. On tärkeää, että vaikka uskookin omiin tuotteisiin, osaa myös kyseenalaistaa oman toimintansa. Keskity siis ongelmien sijasta uusiin ratkaisuihin.

Lue Goodion oma kansainvälistymistarina