Kolmen miljardin maa

Löytyykö big dataa louhimalla keinot parantaa yrittäjien hyvinvointia? Elon Data Science hackathon etsii vastauksia.

Suomi on maa, jossa maksetaan työkyvyttömyyseläkkeitä vuodessa kolmen miljardin edestä. Siis kolmen miljardin edestä eläkkeitä ihmisille, jotka ikänsä puolesta olisivat täydellisiä työntekijöitä. On hurja ja herättävä fakta, että viimeisen viidentoista vuoden ajan työkyvyttömyyseläkkeillä on ollut ihmisiä eniten mielenterveysongelmien vuoksi. Tälläkin hetkellä maassamme on kyseisestä syystä yli 66 000 ihmistä työkyvyttöminä.

Tutkimuksemme mukaan lähes yhtä moni yrittäjä elää tällä hetkellä elämäänsä sinnitellen. Yrittäjälle työn ja muun elämän rajanveto ei useinkaan ole selkeää. Keskuudessamme on 64 000 sitkeää yrittäjää, jotka sinnittelevät tilanteessa, jossa moni muu olisi jo voinut luovuttaa. Tilanteessa, jossa yrittäjän itsensä terveys on heikentynyt, yrityksellä ei mene hyvin ja työtä on yksinkertaisesti yhdelle ihmiselle liikaa. Eteenpäin kuitenkin jaksetaan päivä kerrallaan, koska periksiantamattomuus on usein yrittäjillä veressä.

Anna Koskinen
Kehityspäällikkö Anna Koskinen toimii Elon Data Science Hackathonin projektipäällikkönä.

Sitkeällä puskemisella on kääntöpuolensa: usein oma hyvinvointi on asia, jota ymmärretään priorisoida vasta sitten, kun on liian myöhäistä. Me kaikki olemme olleet tilanteessa, jossa olemme ymmärtäneet oman onnekkuutemme vasta silloin, kun olemme menettäneet onnemme lähteen. Usein vasta sairastuessa omalle aiemmalle hyvinvoinnille osataan antaa sen ansaitsema arvo.

Miten niin palkansaajat kuin yrittäjätkin saataisiin panostamaan omaan hyvinvointiinsa ennen kuin hyvinvointi on muuttunut pahoinvoinniksi? Miten ihmisiä osattaisiin tukea ajoissa niin, että heistä ei tulisi työkyvyttömiä? Miten kolmen miljardin maassa saataisiin pidettyä ihmisistä niin hyvää huolta, että aiempaa useamman olisi mahdollista jatkaa työelämässä? Mikä on hyvinvoinnin tila maassa, jossa joka päivä jää työkyvyttömyyseläkkeelle masennuksen vuoksi kahdeksan ihmistä päivässä?

Tätä kirjoittaessani on käynnissä Elon järjestämä Data Science hackathon, jossa pyrimme datan ja tekoälyn avulla löytämään todennäköiset ongelmakohdat jo ennen ongelmien syntymistä. Todennäköisyyksien tunnistaminen mahdollistaisi avun tarjoamisen hyvissä ajoin – mahdollisesti jo ennen kuin ihminen tietää olevansa vaaravyöhykkeellä. Big data ja tiedonlouhinta yhdistetään usein tietojen hyödyntämiseen markkinoinnissa, mutta me uskomme sen voimaan ihmisten auttamisessa. Datan oikealla hyödyntämisellä on mahdollista saada koko maa voimaan paremmin.

Anna Koskinen

Kirjoittaja työskentelee Elossa kehityspäällikkönä.

Lähteet: ETK:n tutkimukset ja tilastot sekä Elon Yrittäjämittari-tutkimus

comments powered by Disqus