Yrittäjätarina: ”Ajattele matkaa, älä päämäärää”

Hannu Outakivi on Sylvia-kodin hallintopäällikkö, jonka tärkein tehtävä on olla läsnä kodin asukkaille. Pitkäjänteisen työn hedelmät kerätään vuosien mittaan.

Hannu Outakivi, 59, kulkee Sylvia-kodin pihamaalla kuin maanviljelijä omilla tiluksillaan pientä ylpeyttä olemuksessaan. Hän esittelee mielellään jokaisen rakennuksen ja kertoo, mitä siellä tehdään.

– Tämä on puutyöpaja, täällä tehdään myyntiin puisia voiveitsiä ja leikkuulautoja ja toisella puolella tehdään huonekaluja. Sieltä ovat myös lähtöisin pulpetit lähes kaikkiin Suomen steinerkouluihin.

Sylvia-koti on erityistä huolenpitoa tarvitsevien lasten ja nuorten sekä nuorten aikuisten koulu- ja asuinyhteisö. Sylvia-koti on paitsi Outakiven työpaikka myös koti.

– Elämäämme täällä voisi kuvata yhdellä sanalla: yhteisöllinen. Asumme yhdessä, teemme ruokaa yhdessä, vietämme arkea ja juhlaa yhdessä, Outakivi kertoo.

Työpaikka, joka on myös koti

Sylvia-koti on kuin pieni kylä. Alueella on 28 rakennusta, joista seitsemän on asuinrakennuksia ja muissa rakennuksissa toimii koulu, erilaisia työpajoja, leipomo, kauppa ja talli, sekä korkeimmalla kohdalla Sylvia-talo, josta löytyvät kuvataideluokka, musiikkiluokka ja 350 paikkainen juhlasali.

Sylvia-kodin ideologia perustuu 1800- ja 1900-lukujen taitteessa eläneen kasvatusfilosofi Rudolf Steinerin ajatuksiin. Ehkä tunnetuin Steinerin ajatuksiin pohjautuva käytännön sovellus on steinerkoulu, joita on Suomessa 28.

Sylvia-kodissa lapset ja nuoret käyvät hoitopedagogista koulua, johon kuuluu opetuksen lisäksi erilaisia antroposofisia terapioita. Antroposofia on taas Steinerin kehittämä kokonaisvaltainen maailmankatsomus, jonka pohjalta on johdettu esimerkiksi oma lääketiede, liikuntamuoto eurytmia, sekä biodynaaminen viljely.

– Kiinnostuimme vaimoni kanssa steinerpedagogiikasta kun vanhimman poikamme kouluikä lähestyi ja huomasimme, että hänellä oli keskittymisvaikeuksia.

Outakivi oli mukana perustamassa Oulun steinerkoulua ja toimi myöhemmin koulussa opettajana. Sylvia-kotiinkin hän tuli ensin opettajaksi. Vaikka työnkuva on nyt hallinnossa, näkee Outakivi tärkeimmäksi tehtäväkseen läsnäolon.

Hän asuu vaimonsa kanssa yhdessä seitsemän kehitysvammaisen nuoren kanssa. He ovat talon isäntä ja emäntä, turvalliset aikuiset ja aina paikalla. Samalla tavalla viidessä asuinrakennuksessa asuu kehitysvammaisia ja hoitohenkilökuntaa.

25 vuoden kvartaali

Puutyöpajassa käy kova suhina, kun pokasaha uppoaa kuivaan puupölliin. Toisessa huoneessa sirkkeli mouruaa, kun taitavat kädet leikkaavat kaapin osia.

– Nostanko tästä sinulle uuden pöllin? Outakivi kysyy.

Sylvia-kodin nuorisoasteella oppilaat ovat vuorotellen teoria- ja taideopetuksessa ja työpajoilla. Pesulassa, tallissa, käsityöpajassa, leipomossa ja huonekalupajassa osallistutaan työtoimintaan, joka valmentaa aikuisuuteen.

Työ kehitysvammaisten kanssa on opettanut Outakivelle, että harvoin mitään muutoksia tapahtuu jättiharppauksin.

– Meidän kvartaali on 25 vuotta, Outakivi hymähtää.

Työ on opettanut myös ihmisten kohtaamista avoimin mielin vailla valmiita ennakkokäsityksiä.

– Halu nähdä ihmisen piilevä potentiaali on työmme ydin. Se onnistuu lasten ja varsinkin kehitysvammaisten kanssa paljon helpommin kuin vaikkapa työkavereitten kanssa.

Palkitsevinta Outakivelle on nähdä lapsissa tapahtuva kehitys, kun lapsi oppii esimerkiksi sitomaan itse kengännauhansa, tai nuori päättää mennä ensimmäistä kertaa yksin kahville huoltoasemalle.

 

Uudelleenprofilointi valttina tulevaisuuteen

Haasteitakin on ja monesti ne ovat taloudellisia. Voittoa tavoittelematon yhdistys pyörii kunnan ja valtion tuilla, jotka perustuvat oppilasmääriin.

– Kyllä meillä on aina pieni pelko, että entä jos kunta ei enää ostakaan palvelua?

Kun kunnalle valmistuu uusi oma hoitopaikka, Sylvia-kodissa jännitetään, että nytkö sinne halutaan sijoittaa heidän asukkaita. Siirtoja perustellaan rahalla.

– Näennäisesti voikin näyttää siltä, että siirto tulee edullisemmaksi, mutta vaikeahan sitä on mitata, Outakivi pohtii.

Hän toivoisi, että Sylvia-kodissa kasvaneet lapset saisivat jatkaa kasvuaan täällä aikuisuuteen asti. Hän haaveilee jopa, että Sylvia-kodissa voisi tulevaisuudessa olla myös vanhuspaikkoja.

Sylvia-koti on uuden haasteen edessä, kun nykytrendin mukaan kehitysvammaiset sijoitetaan mieluiten perhekotiin tai hyvin vaikeissa tapauksissa isoihin laitoksiin.

– Emme ole laitos, emmekä ole perhe, siksi meidän täytyy profiloida toimintaamme uudelleen.

Vaikka pitkäaikaisasukkaita on vähemmän, kasvaa lyhytaikaisen hoidon tarvitsijoiden määrä. Nyt tarvitaan majoitusta omaishoidossa oleville lapsille ja nuorille, kun omaishoitajina toimivat vanhemmat käyttävät lakisääteistä oikeuttaan yhteen vapaapäivään viikossa ja vuosilomiin.

Matka on päämäärää tärkeämpi

Kokonaisvaltainen työ vaatii kokonaisvaltaisen irrottautumisen työstä. Kesäkuussa Outakivi lähtee vaeltamaan Sylvia-kodista kohti Santiago de Compostelaa, yhtä Euroopan vanhimmista pyhiinvaelluskohteista. Lahdesta matkaa kertyy yli kolme ja puolituhatta kilometriä ja matkaan on varattu aikaa puoli vuotta. Pyhiinvaellus on Outakiven toinen. Hän tietää jo etukäteen, mitä on edessä.

– Parasta on, ettei tarvitse ajatella mitään, kunhan muistaa aamulla laittaa kengät oikeisiin jalkoihin, niin se riittää.

Hän tietää myös, että kannattaa ajatella päivittäistä matkaa ei päämäärää, sama filosofia auttaa jaksamaan työssä, jossa onnistumiset ovat yleensä hitaita ja pieniä.

comments powered by Disqus