Suomen paras työpaikka Gofore luo digitaalista työkulttuuria

Gofore toimitusjohtaja Timur Kärki
Timur Kärki

Digitalisaation palveluja kehittävä Gofore valittiin vuoden 2017 Great Place to Work -tutkimuksessa Suomen parhaaksi työpaikaksi. Kesäkuun alussa voittokulku jatkui, kun yritys sijoittui koko Euroopan kakkoseksi.

Goforen tyytyväiset työntekijät tekevät myös huikeaa tulosta. Viiden viime vuoden aikana yrityksen keskimääräinen kasvu on ollut noin 50 % vuodessa. Toukokuisen Leadin-palvelumuotoilufirman oston myötä Goforessa työskentelee jo noin 350 osaajaa kolmessa eri maassa. Kysyimme toimitusjohtaja Timur Kärjeltä, miksi Goforessa viihdytään niin hyvin, ja miten työhyvinvointi on varmistettu myös yrityksen kansainvälistyessä.

Menestys on yhteistä

Pari vuotta sitten Timur Kärki huomasi ilokseen, että Great Place to Work mittaa juuri niitä asioita, joissa Gofore pärjää parhaiten. Ei ihme, että yrityksessä innostuttiin heti osallistumaan.

− Mielestäni tärkeää ei ole itse tutkimuksessa pärjääminen vaan asiat pärjäämisen taustalla: läpinäkyvyys, itseohjautuvuus, yhteisöllisyys, innostus ja määrätietoisuus. Näillä kaikilla on lähes välitön vaikutus yrityksen suorituskykyyn, Kärki kiteyttää.

Kärki uskoo, että vahva yhteinen kulttuuri on Goforen menestyksen perusta:

− Meillä on poikkeuksellisen vahva yhteisöllisyyden tunne koko yhtiössä. Väki kokee olevansa samassa veneessä tekemässä huimia asioita, onnistumassa yhdessä. Vastakkainasettelua johdon ja työntekijöiden välillä taas on harvinaisen vähän.

Avoimuus luo luottamusta

Yhteinen kulttuuri on Kärjen mukaan syntynyt erityisesti avoimuuden ansiosta. Kaikki työntekijät tietävät, mihin yritys pyrkii, ja talousluvut ovat intranetissä kaikkien nähtävillä niin hyvinä kuin vaikeampina aikoina. Jos joku haluaa tutkia firman luottokorttilaskuja, ne löytyvät samasta paikasta.

− Läpinäkyvyyttä pelätään yrityksissä ihan turhaan, Kärki toteaa.

− Avoimuudesta syntyy ainutlaatuinen perusluottamus ja yhteisen tekemisen tunne.

Goforessa uskotaan kannustuksen ja kunnian voimaan. Positiivista palautetta varten on jopa oma Slack-kanavansa nimeltä #praise, jossa työkaverit voivat ylistää toisiaan. Ylistyksen kohde saa käydä valitsemassa lahjan palkintohyllystä.

− Moni on kysellyt, kannattaako tällainen palkintohylly oikeasti – siitähän tulee kustannuksia. Me olemme vakuuttuneita, että sen viinipullot, leffaliput ja suklaarasiat maksavat itsensä moninkertaisesti takaisin hyvänä työfiiliksenä ja motivaationa.

Digitaalisia ihmissuhteita

Pilvipohjainen Slack-pikaviestisovellus on erityisen tärkeä eri puolilla Suomea ja maailmaa toimivassa Goforessa. Viestejä on lähetetty jo yhteensä 2,3 miljoonaa, keskimäärin 7 000 päivässä. Slackin merkitys on kasvanut yhtä matkaa yrityksen kanssa.

Kärki on huomannut Slackin edut myös omassa toiminnassaan:

− Haluan olla toimitusjohtajana mahdollisimman helposti lähestyttävä. Kun firmassa oli vähemmän väkeä, ei tarvinnut kuin pysähtyä juttelemaan käytävällä, mutta nyt sama luottamus syntyy Slack-viestien avulla. Pystyn olemaan läsnä ja osallistumaan keskusteluihin yhtenä porukasta.

Goforen 320 Slack-kanavan aiheet vaihtelevat ammatillisista teemoista osaamisen kehittämiseen, rekrytointiin ja harrastuksiin. Tiimeillä, hallituksella ja johtoryhmällä on omat yksityiset kanavansa, ja suositulla #afterwork-kanavalla suunnitellaan yhteistä iltatekemistä. Itse koodatut botit julkaisevat automaattisesti esimerkiksi blogien lukukertoja ja taloustietoja. Slackissa osallistumiskynnys on matala ja sana vapaa.

− Joskus Slackissa tulee aika tylyäkin palautetta, mutta hyvä niin – asiat saadaan korjattua ajoissa, Kärki naurahtaa.

Goforessa hyväksymisprosessi muutoksille on mahdollisimman yksinkertainen. Kun parhaat ideat otetaan nopeasti käyttöön, se ajaa koko firman etua.

Itseohjautuvaa oppimista

Goforessa esimieshierarkiat on purettu, ja niiden sijaan työntekijöille tarjotaan erilaisia tuki- ja kehityspalveluita. Perinteisten kehityskeskustelujen tilalla on laaja valikoima sisäisiä ja ulkoisia koulutuksia, joista jokainen saa vapaasti valita haluamansa. Työajasta 6 % on varattu uuden oppimiseen, ja omaa osaamista kannustetaan laajentamaan työroolin vaatimusten ulkopuolellekin.

− Meillä on valtavasti kokemusta ja tosi fiksuja tyyppejä töissä. Johdon tehtävä on tarjota ne työkalut, joita he tarvitsevat tuottaakseen huippuluokan palveluja. Toisille riittää koulutustarjotin ja tieto siitä, mihin ollaan menossa. Ne, jotka tarvitsevat enemmän tukea, saavat sitä välittömästi vastuuhenkilöiltä.

Hyvä työpaikka jokaiselle

Kärki on tietoinen siitä, että kasvun ja kansainvälistymisen myötä myös tukipalvelujen on muututtava ja kehityttävä jatkuvasti. Avainrooleissa pysyvät kuitenkin ajantasaisen tiedon välittäminen, itseohjautuvuus ja firman vieminen oikeaan suuntaan. Tätä suuntaa Kärki ylläpitää kuukausittaisilla toimitusjohtajan katsauksilla, jotka etätyöntekijät voivat katsoa YouTubesta.

Katsauksen teema voi olla tilanteen mukaan vaikkapa laskutusasteen putoaminen, ylikuormittuminen tai työkaverista huolehtiminen, mutta sen ytimessä ovat aina Goforen yhteiset arvot. Niistä ensimmäinen on olla jokaiselle hyvä työpaikka, jonne on mukava tulla töihin aamulla. Toinen on asiakkaiden onnistuminen. Great Place to Work -menestys ja huikeat kasvuluvut kertovat, että arvot on sisäistetty viimeisen päälle.

comments powered by Disqus