”Älä anna muiden päättää, mikä on mahdotonta”

Marko Vuoriheimo ei ole suostunut sopimaan hänelle sovitettuun muottiin vaan on pitänyt vahvasti kiinni unelmastaan. Nyt hän on paitsi ensimmäinen kansainvälisen levytyssopimuksen solminut kuuro muusikko, Signmark Productions Oy:n menestynyt yrittäjä.

– Matkaan on mahtunut paljon ennakkoluuloja, epäilyjä ja suoranaista syrjintää. Ne ovat sysänneet minua eteenpäin, kun olen halunnut muuttaa asioita tuomalla omaa tarinaani kuuluville, kuvaa parhaiten rap-artisti Signmarkina tunnettu Vuoriheimo.

Tarina lähtee liikkeelle kuuroon perheeseen syntyneestä pojasta, joka kiinnostui jo pienenä musiikista ja alkoi kääntää kuulevien isovanhempien laulamia joululauluja viittomakielelle. Hän haaveili artistin urasta, vaikka saikin toistuvasti kuulla sen olevan hänelle yksinkertaisesti mahdotonta.

Vuoriheimo lähti opiskelemaan kasvatustieteitä ja sai valmistuttuaan työpaikan viittomakielen lehtorina. Käännettyään satoja muiden biisejä viittomakielelle hän alkoi kavereiden kannustamana tehdä omaa musiikkia. Käytännössä musiikinteko tarkoittaa, että Vuoriheimo kirjoittaa laulun sanat, kääntää ne viittomakielelle ja suunnittelee itse kappaleeseen rummut ja bassot. Keikoilla hän viittoo ja lauluosuudet esittää laulaja.

Vastoin neuvoja hyppy yrittäjäksi

Vuoriheimon ensimmäinen levy syntyi läheisten tukemana omakustanteena vuonna 2006. Levynjulkistuksen pressitilaisuus ei kiinnostanut yhtään sadasta paikalle kutsutusta toimittajasta, mutta Vuoriheimo pyysi vanhemmiltaan lainaa lähes 10 000 levyn tilaamista varten ja kiersi työpäivän jälkeen kaupungilla jakamassa niitä baareihin ja medioille. Pikku hiljaa kuuro rap-artisti alkoi herättää kiinnostusta ja saada keikkapyyntöjä.

Vuonna 2009 ”homma levisi” kun Signmark oli ehdokkaana Suomen edustajaksi euroviisuihin ja ponnahti kunnolla suuren yleisön tietoisuuteen. Samana vuonna Vuoriheimosta tuli ensimmäinen kuuro artisti, joka solmi kansainvälisen levytyssopimuksen. Vuoriheimo päätti irtisanoutua työstään ja heittäytyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi perustamaansa Signmark Productions -yritykseen, johon hän palkkasi myös kaksi työntekijää.

Jälleen kerran varoittelijoita riitti, mutta Vuoriheimo uskoi omaan juttuunsa ja alkoi samaan aikaan opiskella yrittäjyyttä. Yrityksen kautta hän ensin keikkaili ja julkaisi musiikkia, myöhemmin mukaan tuli myös luennointi ja yhteisölliseen osallistamiseen liittyvä Team Haloo -konsepti.

– Muutama vuosi sitten väsyin. Ennen kaikkea siihen, että jouduin yksin taistelemaan käytännön asioiden ja yhteiskunnan asettamien haasteiden kanssa. On hullua, että ihmisen täytyy palaa loppuun tällaisen vuoksi! Sain kuitenkin voimaa ja uudenlaisia yhteistyökuvioita, kun lomaa pitäessään tutustuin muihin, jotka ovat myös joutuneet kamppailemaan unelmiensa eteen.

Suvaitsevaisuutta viihteen avulla

Vuoriheimo on tähän mennessä keikkaillut kaikkiaan 43 maassa. Aluksi keikoilla kävi lähinnä kuuroja, mutta vähitellen yleisö alkoi koostua yhä enemmän myös kuulevista, joiden mukana oli vaikutusvaltaisia ihmisiä Hillary Clintonista  kruununprinsessa Victoriaan.

– Tajusin, että kyse on jo paljon muustakin kuin musiikista: työni kautta ajan kuurojen oikeuksia, toimin roolimallina ja vien Suomi-kuvaa maailmalle.

Vuonna 2010 Vuoriheimo sai verkostojensa avulla järjestettyä 15 minuutin tapaamisen silloisen ulkoministeri Alexander Stubbin kanssa. Lopputuloksena Vuoriheimo matkusti ministerin kanssa New Yorkiin YK:n yleiskokoukseen, jossa hän käytti Suomen puheenvuoron vammaisten oikeuksista puhumiseen. Tilaisuuden jälkeen he kutsuivat ihmisiä yleisötapahtumaan räppäämään yhdessä viittomakielellä tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden puolesta.

– Lähetys meni 12 uutistoimiston kautta ympäri maailmaa. Tärkeitä asioita voi viedä eteenpäin monilla tavoin, myös viihteen kautta.

Tämän jälkeen Vuoriheimo on kiertänyt ulkoministeriön erityisedustajana puhumassa vammaisten ihmisoikeuksista eri kansainvälisillä foorumeilla.

Anna uusille asioille mahdollisuus

Maailmaa kiertäessään Vuoriheimon on pysäyttänyt se, kuinka olemattomia viittomakielen tulkkauspalvelut monessa maassa ovat. Suomessa on noin 5000 kuuroa ja 400 viittomakielen tulkkia. Esimerkiksi Indonesiassa suhdeluku on 1,2 miljoona kuuroa ja 10 tulkkia.

Vuoden 2013 lopulla Vuoriheimo laajensi yritystoimintaansa viittomakielen tulkkauspalveluihin ja tällä hetkellä hän työllistää 15 tulkkia. Viimeisen vuoden ajan yritys on kehittänyt yhdessä IT-palveluyritys CGI:n kanssa tulkin matkapuhelimeen tuovaa mobiilisovellusta, joka lanseerattiin vuoden lopussa.

– Halusin tehdä jotakin. On masentavaa, millaisia vaikeuksia ihmiset edelleen joutuvat kohtaamaan aivan yksinkertaisten jokapäiväisten asioiden hoitamisessa. Sovelluksen avulla viittomakielisellä on pääsy tulkkauspalveluihin milloin ja missä vain, Vuoriheimo kuvaa.

Halu haastaa itseään ja opetella ennakkoluulottomasti uutta vie Vuoriheimoa eteenpäin jatkossakin. Seuraava tavoite voisi olla maailmanvalloitus oman yrityksen ja tulkkauspalvelujen kanssa.

– Minulta kysytään usein, mikä minut kaiken kokemani jälkeen tekee onnelliseksi. Yksinkertaisesti se, että uskalsin lähteä kokeilemaan tätä kaikkea. Olen antanut mahdollisuuden ihmisille ja asioille ja he vastaavasti ovat antaneet mahdollisuuden minulle. Aika usein se on kannattanut.

Marko Vuoriheimo kertoi yrittäjätarinansa Elon asiakaskiertueella.

Lue Marko Vuoriheimon yrittäjyyden 4 menestystekijää >

comments powered by Disqus