8 vinkkiä kiireen kesyttämiseen

Elon työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö Pia Aulaskoski kertoi vinkit kiireen kesyttämiseen.

Jos pitkät päivät ja aamuyön sähköpostit pitää unohtaa, kuinka työt saa tehtyä tarpeeksi hyvin ja stressaamatta? Elon työhyvinvoinnin kehittämispäällikkö Pia Aulaskoski kertoo, kuinka itseään voi johtaa kohti parempaa työn hallintaa.

1. Suunnittele ja kesytä kiire

– Jos työtä on paljon, mutta suunnitelma puuttuu, voi olla vaikea tarttua mihinkään, toteaa Aulaskoski.

Seuraava työviikko kannattaa miettiä valmiiksi jo edellisenä perjantaina, kun työasiat ovat tuoreina mielessä. Silloin myös säästyt työasioiden vatvomiselta sunnuntaina. Päätä, mitä ainakin haluat saada aikaan, mutta ole realisti – yllätyksiä tulee aina. On paljon mukavampaa ehtiä enemmän kuin kuvittelit.

2. Puhtaalta pöydältä uuteen viikkoon

– Mahtavinta työn hallinnan kokemus on silloin, kun pystyn tarkastelemaan tehtyä työviikkoa ja aikaansaannoksiani.

Perjantai-iltapäivän siivottu työpöytä puhdistaa myös mielen. Sen ääressä on hyvä käydä läpi edellisen viikon tehtävälista. Sen sijaan, että murehtisit tekemättömiä töitä, iloitse onnistumisista. Mitä sait aikaan, mikä meni hyvin ja mistä sait kiitosta? Jo se, että selvisit kiireisestä viikosta, on syy kehua itseäsi!

3. Tsemppiä takarajoista

– Aikarajat laittavat minuun vauhtia, ja hyvin harvoin työni on valmis ennen kuin on pakko.

Harvalla meistä on niin loistava itsekuri, että työt valmistuisivat ilman aikataulupaineita. Deadlinet haastavat kilpailemaan kelloa vastaan, ja kukapa ei haluaisi voittaa?

4. Tärkeä tärkeysjärjestys

– Kirjalliset tehtävälistat vähentävät otsalohkon kuormitusta.

Mitkä asiat on pakko saada hoidettua heti? Entä mitä voisi surutta siirtää tai jättää kokonaan tekemättä? Tärkeysjärjestykseen laitettu tehtävälista tuuraa pätkivää muistia, ja valmiiden töiden yliviivaaminen on päivän tähtihetki.

5. Boikotoi poukkoilua

– Tehokkainta olisi lukea sähköpostit vain muutaman kerran päivässä. Tähän en itse ole vielä kyennyt, mutta aion yrittää.

Keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan saat työt tehtyä paremmin ja nopeammin. Sähköpostit eivät karkaa, vaikkei niitä lukisi heti niiden napsahdettua postilaatikkoon.

6. Karkota aikavarkaat

– Mistä ihmeestä tulee pakottava tarve kurkistaa naamakirjan päivitykset tai iltapäivälehtien kuulumiset, jos töiden kanssa tulee hoppu?

Oletko miettinyt, mitkä ovat sinun aikavarkaasi? Tai pahempaa, oletko itse työkaverisi aikavaras? Sanotaan, että keskeytyksen jälkeen kestää parikymmentä minuuttia päästä taas sujuvasti töihin kiinni.

7. Vaihda farkut verkkarihousuun

– Ongelmani ratkeavat joskus itsestään lenkin aikana ilman, että tietoisesti yritän löytää ratkaisuja.

Stressaantuneena luopuu usein juuri niistä asioista, jotka tuovat iloa elämään. Jos edessä on kiireinen viikko, mitä jos sopisit jo etukäteen kivaa tekemistä kaverin tai sukulaisen kanssa? Myös liikunta selvittää tehokkaasti ongelmien ympärille sotkeentuneet ajatukset.

8. Yhä ylös yrittää

– Kukaan muu ei voi hallita ajankäyttöäsi kuin sinä itse.

Viimeinen neuvo löytyy peilistä. Kyllä, se olet juuri sinä: yrittäjä, esimies tai työntekijä, jolla on työn hallinnan palikat käsissään. Voit rakentaa niistä hienon tornin ja kiivetä kohti menestystä! Ja sellaisina päivinä, kun haluaisit potkaista koko hökötyksen kumoon, lähde vaikka lenkille.

comments powered by Disqus